Joulukuu 2019

Kainuun työttömyys pienentyi joulukuun lopussa 5,9 % (-223) edellisvuodesta ja lasku oli koko maan toiseksi nopeinta. Koko maassa työttömiä työnhakijoita oli 0,5 % (+1 190) enemmän kuin vuoden 2018 joulukuussa.

Työttömyys on laskenut Kainuussa nyt 53 kuukautta yhteen menoon ja pitkäaikaistyöttömyys lokakuusta 2016 lähtien. Pitkäaikaistyöttömyys pienentyi vielä selvästi kokonaistyöttömyyttä nopeammin – pitkäaikaistyöttömiä oli kuun lopussa 614, joka on 20 % vähemmän (-151) kuin vuotta aiemmin.

TE-toimistoon ilmoitettiin joulukuun aikana 611 uutta avointa työpaikkaa, joka on 14 % vähemmän (-95) kuin viime vuonna. Suurin pula oli terveydenhuollon erityisasiantuntijoista - eli esimerkiksi lääkäreistä, hammaslääkäreistä ja eläinlääkäreistä -, prosessityöntekijöistä, siivoojista, terveydenhuollon asiantuntijoista - eli esimerkiksi sairaanhoitajista ja kätilöistä -, asiakaspalvelutyöntekijöistä sekä avustavista keittiö- ja ruokatyöntekijöistä.

Kainuun TE-toimistossa oli kuukauden lopussa 3 547 työtöntä työnhakijaa, joka on 11,1 % maakunnan työvoimasta. Koko maassa oli kuukauden lopussa työttömiä 257 694, 9,8 % työvoimasta.

Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastoihin.

Trendit:

  • Kokonaistyöttömyys laski 6 % ja pitkäaikaistyöttömien määrä 20 % viime vuodesta
  • Kainuun työttömyys on pienentynyt yhtäjaksoisesti jo 53 kuukautta
  • TE-toimistoon ilmoitettiin joulukuun aikana 611 uutta avointa työpaikkaa, 14 % vähemmän kuin vuotta aikaisemmin
  • Suurin pula oli terveydenhuollon erityisasiantuntijoista ja asiantuntijoista, prosessityöntekijöistä, siivoojista, asiakaspalvelutyöntekijöistä sekä avustavista keittiö- ja ruokatyöntekijöistä